Asukassivut

Oletko jo tutustunut Premicon asukassivuihin?

Huoneiston kunnossapito

Huoneistossa ilmenneistä vioista ja puutteista tulee ilmoittaa joko vuokranantajalle/isännöitsijälle tai huoltoyhtiöön. Esimerkiksi vesikalusteissa ilmenevistä vioista tulee ilmoittaa suoraan huoltoyhtiöön. Vuotavat hanat ja WC-säiliö kuluttavat suuria määriä vettä, vaikka vuoto näyttäisikin olevan pieni. Vuokralaisen tulee huolehtia huoneistoon kuuluvien kodinkoneiden ja laitteiden asianmukaisesta puhdistuksesta, huoltotoimenpiteistä ja käytöstä käyttöohjeiden mukaisesti. Esimerkiksi:

Palovaroittimet
Lain mukaan vuokralaisella on velvollisuus huolehtia asianmukaisen palovaroittimen hankkimisesta ja asentamisesta huoneistoon. Asunnon jokaisen kerroksen tai tason alkavaa 60 m2 kohden on oltava vähintään yksi palovaroitin. Myös laitteen toimintakunnosta huolehtiminen on vuokralaisen vastuulla.

Jääkaappi
Säännöllinen puhdistus sekä sisältä että takaosan pölyistä.

Pakastin
Säännöllinen sulatus, vähintään pari kertaa vuodessa, vähentää sähkönkulutusta.

Liesituuletin
Rasvasuodatin tulee puhdistaa säännöllisesti sekä ilmanvaihdon että paloturvallisuuden vuoksi.

Ilmanvaihtoventtiilit
Säännöllinen puhdistus, jotta ilmanvaihto toimii kunnolla. Venttiileitä ei saa tukkia eikä poistaa.

Kylpyhuoneen lattialämmitys
Kylpyhuoneen lattialämmitystä ei saa kytkeä pois päältä, koska mukavuuslämmön lisäksi sen tarkoituksena on kuivattaa kosteat tilat mahdollisimman nopeasti, jotta kosteusvaurioilta vältytään.

Astian- ja pyykinpesukone
Muista sulkea pesukoneiden hanat heti käytön jälkeen. Älä koskaan jätä käynnissä olevaa konetta ilman valvontaa.
Astian- ja pyykinpesukoneen voi asentaa itse, jolloin on vastuussa asennuksesta ja mahdollisesti sen aiheuttamista vahingoista.

On hyvä muistaa, ettei vuokralainen saa tehdä huoneiston sähkölaitteisiin mitään muutoksia.